perjantai 15. lokakuuta 2010

Serkun Häät osa 2, (juhlaosuus)

... häät jatkuu!

Ensin kun saavuimme juhlapaikalle, edessä oli vähintäänkin tunnin mittainen odottelutuokio. Hääpari kun meni valokuvaan vasta vihkimisen jälkeen. Olimme itse aikanaan sitä mieltä että se ei ole kivaa jos vieraat joutuvat odottamaan, eikä ole tekemistä. Joten itsehän siirsimme kuvauksen ennen vihkimistä.
Sekään ei olisi ollut niin paha jos kesken hääjuhlan hääpari olisi karannut, koska sitten olisi voitu esim. kahvitella ja juttukin ehkä luistaisi jo paremmin pöytäseurueen kanssa. Suosittelen siis pitämään valokuvauksen jossain muussa vaiheessa kun silloin kun vieraat odottavat juhlien alkamista. Mikäli siis ei ole keksinyt kunnon tekemistä siksi aikaa!

Oli yllättävää, miten paljon nyt itse kiinnitti enemmän huomiota juhlan kulkuun yms. kun oli itsekin joskus pitänyt juhlat. Aikaisemmissa häissä joissa olen ollut, en ehkä ole niin tarkasti katsonut kaikkea.

Kuvassa menukolmio, jonka edessä ihanaiset pienestä suklaapuodista hankitut valkosuklaiset mousse-unelmat.. :)


Hääpari oli askarrellut jokaiselle nimikyltin sekä tulitikkurasioita muistoksi vieraille. Niitä sai ottaa kulhosta mikäli halusi..



 Ensin oli ruokailu, josta minulla nyt ei valitettavasti ole kuvia... Sen jälkeen tietysti kakkukahvit.
Kuvassa juuri meneillään kakunleikkaus joka on jäänyt juuri puolitiehen sillä sulhanen ehti polkaisemaan ensin, josta morsian on äimistynyt! :D


Kakun koriste, jota ilmeisesti jälkikäteen voi käyttää "tuoksukuppina"

Tässä lähikuva myös hääkimpusta! Ihana oranssi hääkimppu!



Kahvien jälkeen sulhanen joutui pieneen ristikuulusteluun, heidän sänkynsä alla muka majailleen kassin takia. Tässä sitä sitten anopille pitää selittää mitä varten nämä kaikki sielä ovat.. :D


Sitten alkoikin ilta hämärtymään..


Juomatarjonta vedettiin esiin...


 ...bändi tuli paikalle, rakastavaiset lähtivät tanssimaan häätanssiaan.. :)


Päästiin vähän jamittelemaankin rokahtavamman musiikin tahdissa.. :D

 Sielä sitä sitten itsekin heilun velipoikani vieressä! :D Itse siinä tuli muutama otettua, mies lupasi ajaa autoa ja ottaa kuvia, joten mikäs siinä! :D


Hauskaa oli! :) Ja häät olivat ihanat! (Vaikkei ei tietenkään yhtä ihanat kuin omamme! ;) )

torstai 14. lokakuuta 2010

Serkun Häät osa 1, (kirkko-osuus)

Serkkuni vihittiin Tampereen Tuomiokirkossa syyskuun lopussa...
Ihanan syksyiset häät... <3 Morsiamen hääpuku oli tehty  pellavasta ja oli siis hänen äitinsä (eli tätini) käsialaa, korut olivat minun käsialaani, samoin kuin kampaus.. :)

Tässä vähän kuvamateriaalia vihkitilaisuudesta.

Morsianta saatetaan alttarille...


Tässä on lähikuvassa tekemäni helmikaulakoru, korvikset sekä toisessa kuvassa kampaus!


Alttarilla

Vihkiminen ohi!



ja riisiä lentää!

 

Tampereen tuomiokirkko taustalla, tässä seison minä uudessa ihanassa juhlamekossani! :)



Teen tämän postauksen nyt kahdessa osassa, sillä muuten tulisi liian pitkä kaikkine kuvineen ja sepostuksineen! :D

Serkun polttarit 4.9.2010

Päivämme lähti siis käyntiin pieneltä suklaapuodilta. Polttarisankarin sisko oli hakemassa häntä kotoaan ja siinä vaiheessa H oli vielä pahaa aavistamaton. Siskonsa oli syöttänyt pajunköyttä sen minkä keksi ja täydestä meni.
Vasta pienen suklaapuodin oviaukon lähellä, kun siinä kaikki seisoimme, totuus paljastui hänelle! :D 
Pääsimme ensimmäisenä siis maistelemaan suklaapuodin eri suklaalaatuja. :)) Samalla meille kerrottiin suklaan valmistuksesta ja historiasta.
Tässä vähän "maistiaisia"..

 


Jokainen söi 4 eri suklaata ja sitä enempää ei edes olisi pystynyt syömään! Olivat kuitenkin todella makeita. Täältä hääpari osti myöhemmin myös hääkarkeiksi ihania valkosuklaita mansikkamoussella! :)

Seuraavaksi pahaa aavistamaton polttarisankari vietiin kauneushoitolaan, jonne hänelle oli varattu kasvohoito, kynsien lakkaus sekä häämeikin koemeikki. Eli olimme siis porukalla varanneet ja kustantaneet hänelle hääpäivälle meikin. Mielestäni todella kiva idea, itsekin olisin vastaavasta ylläristä varmasti tykännyt.


Sillä välin kun neitokainen rentoutui kauneushoitolassa, olimme koko polttariporukalla juonimassa.. Eli siis kävimme ruokakaupassa ostamassa tarvikkeita iltaa varten, ruokia ja juomia. Illanviettäjäiset pidettiin meillä, koska asumme rivitalossa ja tilaa on paljon. Sitten juuri parahiksi ehdittiin hakemaan polttarisankaria kauneushoidoista.. :) Hän oikein hehkui! Oli niin kauniiksi meikattu ja todella onnellinen!


Seuraavaksi astelimme Vilaan, jonne olimme varanneet "stailauspalvelun". Hän sai koittaa erilaisia asuja ja ostimme hänelle yhden niistä.


Mukaan lähti kuvan 1 asu, mekkomainen pitsipaita sekä kaulakoru. Neuletakki jäi pois. Näistä  se oli käytännöllisin, vaikka kuvan 2 asu oli myös häikäisevä.. :)
Kuvista viimeinen on mielestäni huonoin asu. Kaikki taisivat olla samaa mieltä.. :D

Kun pääsimme meille, ensimmäisenä aukaisimme Fresitapullon! nam.. :)

 

Laitoin samana iltana polttarisankarille myös teippihiuspidennyksen, hääpäivää varten. Sekä teimme myös raakaversion kampauksesta! Todellakin raakaversion,sillä olin kuitenkin hieman nauttinut alkoholia, eikä keskittymiseni ollut enää paras..:D No mutta myöhemmin teimme kampausharjoituksen uudelleen!

Vielä illan päätteeksi lähdimme tietysti baariin, kaikki eivät tulleet mutta meillä oli todella hauska loppuilta pienelläkin porukalla!

torstai 7. lokakuuta 2010

Myynnissä myös--> kaasonpuku, Special Day "nota"

Myydään myös kaason puku!
Pitkä Special Day:n "Nota"- niminen juhlapuku. Alunperin kokoa 38, vähän muokattu noin kokoon 36 ja lyhennetty 162cm+n.10cm korot.Puku on mahdollista palauttaa alkuperäiseen kokoonsa, sillä saumoja ei ole leikattu pois. Tässä puku alkuperäisenä. Sivussa olevat ruusut on poistettu.(Ruusut on mahdollisesti tallessa)


 Puvussa on takana nyöritys, joten säätövaraakin on.


Pukua on käytetty vain yhden kerran häissä kaason mekkona. Hintapyyntö olisi 70e.(puvun ovh 240e)
Kiinnostuneet voivat laittaa kommenttia/ tarjousta! ;)

keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Hääjuttuja myytävänä!

Heippaaa!
Ajattelin kertoa, että kauppaan hääasusteitani!!!
Tässä kuvia myymistäni jutuista! Jos joku kiinnostaa niin äkkiä viestiä tuleen! Myyn niitä nimittäin myös muualla! ;)







Myynnissä on myös hääpukuni!