sunnuntai 31. tammikuuta 2010

Ihanaa olla kotona!

Myöhään perjantai-iltana, sulhaseni vihdoin saapui kahden viikon työmatkaltaan!
Mukavaa kun ei enää tarvitse olla yksin.. <3
Tuliaisiksi sain paketin, jossa on Diorin hajuvesiä minikoossa. Pakettiin kuului Miss Dior Cherie, Dolce Vita, J'adore, midnight poison ja Dior addict 2. Itse käytän hajuvesiä vähän niinkuin asustetta. Joka päivä valitsen hajun mielialan ja vaatteiden mukaan. Jos on pirteän väriset vaatteet, haluan myös käyttää jotain pirteää hajuvettä. En tiedä olenko vähän outo, mutta minusta se on hauskempaa niin. Olen kuullut että monet käyttävät vain sitä yhtä tai kahta hajua. Siksi pienet hajuvedet ovat  minusta kivempia kuin yksi iso, sillä voin testata jokaista ja käyttää juuri mielialojen mukaan. <3 Call me weird or not..:D


Tänään oli mukavan lämmin päivä, kun pakkasta oli vaivaiset muutama aste!
Koiran kanssakin oli mukava ulkoilla. Meidän pieni sulopakkaus sai juosta viimeisiä kertoja sydämmensä kyllyydestä, siis vähään aikaan, sillä huomenna se joutuu polvileikkaukseen. Sillä on polvessaan patella luxatio, joka tarkoittaa sitä että polvilumpio menee sijoiltaan jatkuvasti. Toivon mukaan leikkaushoito parantaa sen elämänlaatua huomattavasti!

Saimme tänään aikaiseksi vähän porailla reikiä olohuoneen seiniin, vihdoin hyllyä seinään. Muutostamme on vasta vaivaiset kohta 4 kk.. :D Homma jäi vielä vähän kesken, mutta ehkä huomenna jatketaan. Lattialistojakin on vähän kiinnittämättä. On tämä remontointi ikuisuusprojektia... Hääsuunnittelusta puhumattakaan. Haluaisin päässä asioissa eteenpäin, mutta vähän kauhistuttaa edes ajatella.

tiistai 26. tammikuuta 2010

Askarteluvimma..

Tänään sain ostamani vannehameen! Sitä tuossa sovittelin ja nyt vaan toivon että hääpuku tulisi pian niin näkisin millainen se on sielä alla. Ostamani on kaksi vanteinen ja sovitin pukua yksivanteisella. Uskon että se kuitenkin sopii, sillä morsiusgallerian myyjäkin sanoi että alle käy kaksi tai yksivanteinen.

Häihin liittyvät perhosunelmani ovat vähän romuttuneet kun en löytänyt enää kodin ykkösestä perhosia, joita yhden setin ostin jo ennen joulua. Yksi setti ei kuitenkaan tule riittämään mihinkään, joten ehkä on parempi sysätä perhoset toistaiseksi, ellen keksi miten askarrella niitä! :D

Haluaisin askarrella myös pukuuni sellaisen kankaisen ruusun/ kukan.. Onko kellään skillejä tai ideoita miten toteuttaa sellaisen? (Vähän tällainen kun tässä hääpuvussa)

Myös kaikenlainen muu askartelu saa sormet syyhyämään.. löysin esimerkiksi tämän,joka olisi todella hauska idea, Morsiusparin silhoueteista tehty perhonen!

perjantai 22. tammikuuta 2010

ou dääääm, sorruin...

Vitsit että ärsyttää kun menin ratkeamaan! Pitäisi varmaan liittyä johonkin shopaholicien SAA- kerhoon.. Paitsi nimi viittaa vähän ehkä siihen että ostaminen on sallittua..:( Eli siis ratkesin ostamaan unelmieni farkut. Malli on kaikkein suosituin Lee:n malli.. Flap pocket- Leola. Aivan ihanat päällä! Ei voisi parempia olla! Ja näyttävät vielä erittäin hyviltä päällä! Sen siitä saa kun on itse töissä myymässä vaatteita.. Välillä saattaa ensin rumaksi ajatelleetkin vaatteet alkaa näyttämään kivoilta kun niitä siinä päivittäin katselee. Nämä sensijaan ei tarvinnut kun kerran vetää päälleen niin <3 rakastuin... Hinta oli alkuperäisesti 99,90e, mutta onnekseni sain mukavan henkilökuntaedun, joten hinta tipahti muutamia kymppejä.. :)

Toisaalta en ollut ostanut joululahjaa äidiltä saamallani rahalla. Hän jo sitä kerran kyselikin, enkä haluaisi joutua sanomaan että ostin sillä esim ruokaa kassillisen! :D
Todennäköisesti aion pitää farkkuni, koska ne ovat mukavimmat mitä omistan, heti legginsien jälkeen! Silti hirveä omatunnonääni hakkaa päässä.. Mun kun piti olla shoppailulakossa...Ostin tosin myös naimisiin.info palstan kautta vannehameen käytettynä. Sitä nyt ei voida laskea koska on pakollisia ostettavia..;)


Olen yrittänyt etsiä myös hääautoa sekä bändiä soittamaan häihin! Epätoivoinen etsintä, mistä löytää????

maanantai 18. tammikuuta 2010

Voi tylsyyden tylsyys...

Voih ja eih...
Tänään koitti päivä, jolloin joudun jäämään yksin kotiin kahdeksi viikoksi.. Sulhoni lähti Saksaan työmatkalle. Koiran hoito tulee olemaan suurin pulma. Se ressukka kun joutuu siten olemaan enemmän yksin.. Varsinkin kun keskiviikkona olen aamuvuorossa ja menen illaksi leffaan.. Kerkeän sentään välissä käymään kotona, mutta voin vaan arvailla mitä jäynää se keksii huomatessaan että joutuu jälleen jäämään yksin kotiin! :S

Mutta muihin asioihin... Olen pähkäillyt hääkampaukseni osalta vähän. En oikein tiedä menisinkö kampaamoon ottamaan hääkampausta, pyytäisinkö jonkun lukuisista kampaajaystävistäni apuun VAI tekisinkö kampauksen itse. Koulutukseltani olen parturi-kampaaja, mutta pelkään että hääpäivän aamuna tuhertaessani kampausta itse, se meneekin  ihan pipariksi ja lopulta se on vain suttuinen pörrökasa.. :D Toisaalta pelkään myös sitä, että jos annan kampaukseni toisten käsiin niin olen koko ajan itse ronkkimassa ja parantelemassa sitä ja löytämässä kaikki virheet siitä, eikä se ei tunnu  mielestäni ollenkaan sellaiselta kuin haluaisin ja lopulta joutuisin toteamaan että olisin itsekin vääntänyt paremman. Noh, ehkä harjoituskampauksen kautta saisi yhteisen sävelen jonkun muunkin tekemään kampaukseen.
En kuitenkaan halua maksaa kampauksesta omaisuuksia, sillä jos itsekin osaisi, on turhauttavaa maksaa. Toki olisin valmis maksamaankin siitä, mutta en ehkä sellaisia summia kun ne parturi-kampaamoissa pyytävät.

Olen hairahtanut taas erääseenkin hömpötykseen taas. Huusin itselleni huuto.netistä kasvosolkun.. :D Ostin sen ihan häitä silmällä pitäen, kun en tiedä haluanko maksaa solarium käynneistä n.6e/kerta kun tämän sain 12e. Naamassani kun "finnairit" senkun kukoistaa, ajattelin että solariumista niille on aina ollut apua, enkä halua että hääpäivänä naamarissani on yhtäkään näppylää, kun kertakaikkiaan ei mikään niihin tunnu auttavan!
Tässä linkki:
Kasvosolarium philips HB175
Tämän kotiuttaminen koituikin sitten pieneksi ongelmaksi koska sijaitsee pääkaupunkiseudulla..
Onneksi kuitenkin vielä on olemassa ihania ihmisiä jotka ovat valmiita auttamaan ja tekemään pieniä palveluksia ystävilleen! Joten saan laitteen varmaan ainakin kevään mittaan! :) 

torstai 14. tammikuuta 2010

Painajaisia

Hui...
Viimeyönä näin hirveää painajaista häihin liittyen; Hääpäivänä huomasin etten ollut ostanut vannehametta hääpukuni alle, joka oli ryppyinen ja roikkuva. Yritin itse tuhria meikkejä naamaani, ja vieläpä oli huonoimmat meikit meikkipussissa mukana, kuten ruskea ripsiväri, kajali katkesi ja jäi mustepulloon, meikkivoide oli huonoa ja jäi laikukkaaksi. Eikä siinä vielä kaikki. Juoksentelin hääpuku päällä ympäriinsä kaasoni kanssa mm. hakemassa minihamemittaista alushametta hänen luotaan ja lopulta hääpukuni takamus likaantui jonkun auton perään..raivosin kuljettajalle ja hän ojensi hammastahnan ja väitti että lian saa sillä pois. Kello oli jo kahdeksan illalla ja ihmettelin miksi sulhanen ei ollut soittanut... Juuri näillä kohdilla heräsin, onneksi.

Onneksi tuollainen tunarointi on mahdollista vain unissa. Tiedän ettei meikkini voisi mennä pilalle, sillä sen tekee taitavin tuntemani meikkaaja; ihana ystäväni! <3 Vannehameenkin muistaisin varmasti ostaa, sillä rakastan shoppailua ja haluan hääpuvun olevan muhkea. Luultavasti ostan vannehameen omaksi, koska vuokra on lähes yhtä kallis, ja myöhemmin voin sen kuitenkin myydä. Täytyy vielä vaan päästä koittamaan sopiiko puvun alle kaksivanteinen, sillä sovitin vain yksivanteisella. Puku varmasti saapuu jo muutaman kuukauden sisällä! en malta odottaa!

keskiviikko 13. tammikuuta 2010

hääkimppuja

Mietintää...
Olen mietiskellyt ja googletellut mahdollisia hääkimppumalleja.. Eniten minua on ehkä miellyttänyt liljat, esimerkiksi tämä kimppu on mielestäni kiva. Pinkki ja vaaleanpunainen olisivat väreinä kivat, mutta valkoisetkin liljat ovat ihan hyviä. Varsinkin kun häissä haluaisin toteuttaa mahdollisesti beige, ruskea, valkoinen- värilinjaa. Tykkään myös orkideoista sekä callankukista, mutta callat tuntuvat olevan muotia nykyään, enkä haluaisi siksi ottaa juuri niitä. Perinteiset ruusutkin ovat ihan kauniita, mutta en halua ainakaan kirkkaanpunaisia ruusuja.


                                         Kuva www.schaefergreenhouses.com/

Kimppu saisi olla malliltaan vähän tuollainen valuva.Lisäksi olen miettinyt jos hääkoristeeksi pöytiin tulisi myös peikonpähkinäpuun oksia, aseteltuna kukkien ja koristeperhosten kera. .
En juuri nyt löydä muita kuvia jotka olisivat mieleeni.. Metsästys jatkuu. Postaan tulevat kimppuideat kun ne tulevat! :)
Jos sinulla on hyviä kimppuideoita, laita kommentteja!

keskiviikko 6. tammikuuta 2010

Latvia ja Liettua

Heippa!
Nyt ollaan vihdoin kotiuduttu joulusta maalla sekä uudestavuodesta, jonka vietimme Liettuasssa Vilnassa. Sinne matkustimme Latvian Riikan kautta.

Lennettyämme Riikaan Ryan airilla, yövyimme paikallisessa backpackers-hostellissa, ja ehdimme vähän vilaista kaupunkia, ennen kun tuskaisen pitkä bussimatka alkoi.


                                                    Silta Riikassa.


Bussimatka Riikasta Vilnaan kesti reilut 4 tuntia. Bussimatkat käytin lukien Twilight kirjoja. Toisen kirjoista sain luettua. :) Ja aikakin kului aika mukavasti.


Yövyimme Vilnassa suomalaistytön luona, jonka yksi matkaseurueestamme tunsi.
Muutaman päivän aikana tutustuimme ympäristöön jalan. Hintataso Vilnassa oli hivenen halvempi kuin Riikassa, mutta ei kuitenkaan kaikki ollut halvempaa kuin suomessa. Ruoka ja juoma oli halvempaa, ja joissain kaupoissa vaatteet ehkä vähän halvempia. Hassulta tuntui se kun näki tuttuja kaupan nimiä joka paikassa; Seppälä, Stockmann, Lindex, r-kioski, k-rauta, neste, hesburger...jne. Pää menee kyllä helposti sekaisin litien ja latien kanssa.. :D
Itselleni shoppailin vagabondin ruskeat kiilakorkosaappaat, nahkahanskat ja rahapussin. :)



                Liettuassa hääpari laittaa sillankaiteeseen lukon jossa on nimet ja pvm.




Arkkitehtuuri Liettuassa oli varsin viehättävää mielestäni. 
Vaikka asuinrakennuksia oli laidasta laitaan, rähjäisempiä ja hienompia, ja ne saattoivat olla aivan kiinni toisissaan.

Vuoden vaihtumista ihastelimme viisikerroksisen kerrostalon katolla. Näkymät oli mahtavat, eikä missään nimessä olisi kannattanut omia raketteja ostaakaan.

Nyt vihdoin kotiutuneena ja suursiivon suorittaneena on hyvä levätä kotona! :) Ja vihdoista viimein ottaa häävalmistelut todesta, aikaa on enää vajaa puolivuotta!!!

Hyvää vuoden 2010 alkua!