perjantai 19. marraskuuta 2010

Goodbye my love...

Tiistaina hyvästelin postin luukulla rakkaani.. Eli siis hääpukuni on nyt myyty ja matkalla kohti tammikuisia häitä! :'( Sinänsä olen helpottunut, koska se vei paljon tilaa, enkä tuskin olisi sitä koskaan kaivanut esille saati voinut ainakaan käyttää. Mutta jossain sisimmässäni se kirpaisi. Pillahdin yhtenä iltana itkuunkin puvun takia.. Niin naurettavaa kuin se onkin. Mies vain hoki että eihän sun ole sitä pakko myydä! Ensin olin ihan vakuuttunut heti häiden jälkeen, että se pitää myydä, eikä siinä mitään. Mutta sitten työkaverini sanoi että hän ei voisi koskaan myydä koska sillä on niin suuri tunnearvo. Silloin aloin vähän epäröimään...
Järki kuitenkin voitti tunteen lopulta...




Miksi säilytellä pukua, joka kuitenkin on parhaimmillaan hääpäivänä morsiamen päällä? Kaikissa kuvissa kulminoituu sen parhaat puolet, ja kuvia voin aina katsella jos alan ikävöimään sitä. Muutenkin ekologisuuskin painoi vaakakupissa sen verran. Jos yksi morsian käyttää yhtä pukua vain yhden kerran, kuinka tuhlausta se onkaan kun jokaisella on oma puku kaapin nurkassa vaikka yhtä hyvin seuraava morsian voisi olla onnensa kukkuloilla saadessaan pitää sitä!
Ja koska olin miettinyt myös vuokrausta, niin eihän silloinkaan hääpukua saa itselleen. Kun ostin tämän puvun, ajattelin, että jos saan siitä edes muutaman satasen niin sen hinta olisi suunnilleen sama kuin jos olisin vuokrannut puvun. Ainoana erona että sain juuri sen puvun jonka halusin, vuokrapukujen valikoima kun oli aika suppea.


Jos puvun olisi voinut värjätä, olisin ehkä sen värjännyt ja muokannut pukua niin että sitä olisi voinut jossain tilanteessa  vielä käyttää. Mutta taftia ei ilmeisesti voi värjätä.. :(
Mutta nyt hääpukuni pääsee uusiokäyttöön jo tammikuussa! Se on siten nähnyt kesähäät ja talvihäät!


God I miss it already...

Kommentteja kaivataan; mitä sinä teit/ aiot tehdä hääpuvullesi sen suuren päivän jälkeen?

5 kommenttia:

  1. Voih.=(

    Olen myös miettinyt tuota, että pitäisikö puku myydä häiden jälkeen.. Tällä hetkellä tuntuu siltä, varmaan säilytän sitä kaapissa hamaan tulevaisuuteen ja käyn sitten sitä hypistelemässä pahoina päivinä..=)

    Mutta voi olla, että käytännön syistä mieleni vielä muuttuu...

    VastaaPoista
  2. :.( On sulla ainakin ne kuvat <3

    VastaaPoista
  3. M: Voihan se mieli tietysti muuttua.Itselleni se oli selkeää jo alusta mutta sitten alkoi epäröinti!
    Kitty:Niin on! <3

    VastaaPoista
  4. Oon samaa mieltä Kittyn kanssa että sinulla on ainakin kauniit muistot ja kuvat tallella, ja eikö se ole myös aika ekologista laittaa puku kiertoon? :)

    Hei teillä oli kauniit servetit ruokapöydässä (vaaleat, joissa kultaisia sydämiä ja "koukeroita"). Saanko udella mistä se ovat/minkä merkkiset ne ovat?

    VastaaPoista
  5. Itseasiassa en tiedä mistä servetit on kun ne oli juhlapaikan (Villa näsirinne) järjestämät! ;)

    VastaaPoista

Viestiä kehiin.. ;)