keskiviikko 11. elokuuta 2010

Särkänniemi

Sorry folks, olen vähän huonosti ehtinyt kirjoitella tänne! :(

Viimeviikon perjantaina oltiin Särkänniemessä miehen siskon poikien kanssa (8 ja 9-vuotiaat.) Mietittiin että pyydetään pojat mukaan koska itse haluttiin särkänniemeen mennä, mutta tällain aikuisiällä ei välttämättä jaksa laitteissa killua koko päivää ja taas lapsien riemu on näkemisen arvoista! Poikia huijattiin viimeiseen asti, eikä kerrottu mihin ollaan menossa. Vasta porteille kävellessä se kerrottiin. He olivat kyllä todella iloisia asiasta.
Vähän tietysti jouduttiin sitten menemään poikien haluamiin laitteisiin ja moniin vielä useita kertoja uudelleen ja uudelleen.. :D

Uskaltauduin ihan lopuksi kaksin miehen kanssa tornadoon, vaikka meno näyttikin aikamoisen hurjalta ja olin vannonut että tuohon en ainakaan halua! päädyimme tähän samaan laitteeseen lopulta vielä kaksi kertaa peräkkäin! Ja se olikin todella villiä ja samalla hauskaa! Naurettiin kippurassa kyydin jälkeen!


Kuvat wikipedia
Ilmakin sattui olemaan mitä mainioin..  Aurinko paistoi ja koskiseikkailut sekä tukkijoet kastelivat mukavasti :)

Yritän saada tänne aikaiseksi muitakin rästissä olevia juttujani!

1 kommentti:

  1. Kuulostaapa ihanalta päivältä! Tuo tornado on kyllä minunkin suosikkini <3 Valui ihan vedetkin silmistä kun oltiin siinä vaunun ensimmäisessä penkkiparissa.

    VastaaPoista

Viestiä kehiin.. ;)