sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Reissausta ja hulinaa

Olin torstaina Helsingissä käymässä työpaikan koulutuksessa, tapasin kolmea ystävää ja jäin yhdelle heistä yöksikin. Oli tosi kivaa nähdä niinkin moni ihana ystävä.. Tuli vaan kamala ikävä heitä, kun normaalisti ei nää...

Ostin helsingin reissullani yhden mekon kesäksi, pitäähän tytöllä olla jotain muitakin valkoisia mekkoja kuin hääpuku! ;)
Mukaan tarttui kuvan kaunotar.. :)
Mekko ginatricot

Palasin takaisin kotiin vappuaattona, kelit oli surkeat. Onneksi me saatiin silti grilliruokaa, kun meillä on nyt se grilli. Baarireissu muodostui turhaksi ja sen verran ärsyttäväksi, että päätettiin että ensi vuonna jäädään suosiolla kotiin, kun sieltä ei meinannut taas päästä millään pois kun taksijonot oli ihan jäätävät jo puoli 3 aikaan. Lisäksi vettä tuli kaatamalla, meillä ei tietenkään ollut edes sateenvarjoja, saati sitten edes huppua! Kyllä vähän ketutti siinä seistä kun olisi paljon mielummin ollut kotona peiton alla!! Edellisinä vuosina asuttiin itse keskustassa, niin tällaisia ongelmia ei ollut. Nyt oli herätys karuun todellisuuteen!

Vappuaattona tuli kokeiltua vähän ylimalkaista versiota kampauksesta jonka tyylistä ehkä hääkampaukseni tulisi olemaan.  Eli se voisi takaa olla vähän niinkuin banaanityyppinen , yläosassa voisi olla vähän enemmän nutturan näköistä, siitä tipahtelisi vähän kiehkuraa ja sitten iskisin siihen vielä OIKEAN kukan, eikä tuollasta noin räikeää tekokukkaa.. :D En tiedä onko ostamani strassipanta jo liikaa. Lisäksi olen ostanut myös pienen kampatiaran, mutta en osaa sanoa käytänkö sitäkään, koska olen tuohon kukkajuttuun hurahtanut jo vähäsen.. Täytynee yrittää lähiaikoina saada hääkampauksen tekijäni tulemaan suunnittelemaan kanssani kampaustani.


Laittakaa kommentteja kampauksesta!! Ja saa laittaa muutenkin tietysti.. ;)

2 kommenttia:

  1. Mun mielestä toi kampaus on kaunis ja jotenkin raikas ja eloisa, sopii hyvin sulle! Mielummin tuo kukka kuin strassipanta. Tämä siis vain mun mielipide. :)

    Pakko vielä mainita tosta taksien jonottelusta, been there done that! Eli itelläkin on tullut opittua ettei baareihin kannata lähteä yleisinä juhlapäivinä ellei varma kyyti ole tiedossa. Se taksijonossa seisominen kun ei ole mun juttu. ;)

    VastaaPoista
  2. On se kukka ehkä kyllä parempi! :)

    Joo ja varsinkin kun satoi vielä vettä! muutenhan se taksijono ei olis ollut niin paha! :P

    VastaaPoista

Viestiä kehiin.. ;)