keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Hääkuumetta

Täällä vietellään viimeisiä päiviä ennen rouviintumista! Tänään oli viimeinen päivä myös töissä ja sen jälkeen olenkin askarrellut koko illan.
Käytiin välissä vilkaisemassa meidän hääpäivän autoa, eli limusiinia ihan läheltä! Ensimmäinen ajatus oli: Ai tää on ihan oikeesti nääääin iso!! :O Ja me mennään siihen kaksin! :D Naurattaa vähän!

Paikka kortit alkavat olemaan aika valmiita, muuten paitsi pieni osa on tulostamattakin vielä. Seuraavaksi menukolmioiden kimppuun. Aikaa on enää siis kaksi vaivaista päivää. Huomenna on targettina saada askartelut päätökseen.

                                     kuva

Huomenna myös rakas ystäväiseni tulee ehkä meille, joten pääsemme vihdoin vähän harjoittelemaan häämeikkiä jonka hän tulee toteuttamaan! Harjoittelu on vähän jäänyt, sillä hän muutti toiselle paikkakunnalle juuri muutamia kuukausia sitten.

Viimeisenä päivänä ohjelmassa on ainakin tavaroiden kuljettelua hääpaikalle valmiiksi. Onneksi juhlapaikan henkilökunta hoitaa koristelut yms.

Mahdollisesti kirjoitteluni jää nyt vähän vähemmälle ennen häitä ja häiden jälkeenkin ollaan viikko Kreetalla häämatkalla. Joten kuulumisia tulee viimeistään loman jälkeen!

Bye  bye! ;)

6 kommenttia:

  1. Olen seuraillut blogiasi aina välilä ja nyt lisäsin sinut myös omalle blogilistalleni. :) Itse olen menossa ensi keväänä naimisiin ja on ihana lukea muidenkin mietteitä ja järjestelyjä ennen h-hetkeä.
    Hääpaikkanne näyttää ihanalta, mikä paikka on kyseessä?
    Oikein ihanaa hääpäivää ja häämatkaa toivotellen,
    Josefiina at Josefiinan Blogi :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa hääpäivää ja reissua teille! Innolla odottelen hääkertomusta.=)

    VastaaPoista
  3. Ihanaa ja onnellista hääpäivää teillekin!!!

    VastaaPoista
  4. Kiitoksia kaikille!
    Josefiina: Hääpaikkamme on Villa Näsirinne Ylöjärvellä! :)
    Huomenna vielä loppurutistus. Tänään on saatu hyvin askarreltua! Toivotaan, että kaikki menee hyvin! Ilma taitaa ainakin suosia! :)

    VastaaPoista
  5. Oikein ihanaa hääpäivää ja toivottavasti sää suosii! Kertomusta odotellessa :)

    VastaaPoista

Viestiä kehiin.. ;)